Valoa kotiin
Lucy Martin
Paras kodin valaistus näyttää mutkattomalta. Taitavasti
valaistu tila on kaunis ja houkutteleva. Hyvin valaistuissa
huoneissa viihtyvät kaikki, huonosti valaistut jäävät tyhjiksi.
Kuukaudenkirjasi avulla opit hyvän valaistuksen perusteet
ja pystyt käyttämään valoa niin, että kotisi pathaat puolet
pääsevät esiin. Osaat myös yhdistellä viisaasti ”vanhoja”
ja ”uusia”, koko ajan kehittyviä valonlähteitä luodaksesi
haluamasi tunnelman ja samalla pystyt säästämään sähköä
ja vähentämään huollon tarvetta.
Uutta ilmettä pienilläkin muutoksilla
Hämmästyttävän monipuolinen ja perusteellinen kuukaudenkirjasi
antaa niin harrastajalle kuin ammattimaisellekin sisustajalle
täydelliset neuvot kodin valaistushaasteiden ratkaisuun.
Eri huoneiden ja kodin eri kohteiden, kuten portaiden,
käytävien, syvennysten tai vaikkapa peilien, valaistustarpeet
käydään teoksessa läpi ja opit myös suoran ja epäsuoran,
tehoste- ja käyttövalaisun salat. Pieniä ja edullisia valotaikoja
pääset tekemään esimerkiksi hyödyntämällä luonnonvaloa ja
vaihtamalla valaisimiin lamput tai varjostimet. Jos haluat dramaattisempaa
jälkeä, päivitä vaisu
valaistus lisäämällä väriä vaikkapa
geelisuojuksella päällystetyillä loistelampuilla.
Anna mielikuvituksesi
lentää – ja saat aivan uuden näköisen
kodin nopeasti ja helposti!
Yli 200 ratkaisua kodin
valaistushaasteisiin
- Miten synnytät valaistuksella lisäneliöitä
pieneen olohuoneeseen
- Kuinka luot
lämmön ja syvyyden tunnetta tai draaman
hehkua
- Mitkä lamput sopivat parhaiten
mihinkin tilaan
- Tietoa ja vinkkejä kaikista
tärkeimmistä valaisinmalleista ja -tyypeistä
- Tekniset neuvot eri asennusvaiheisiin
Valaistusasiantuntija Lucy Martinin tyylikkäitä
sisustusratkaisuja on esitelty useissa
alan lehdissä. Hänet on myös palkittu
muun muassa huippuluokan asuntoihin,
tavarataloihin, ravintoloihin, veneisiin ja
kylpylöihin suunnittelemista valaistuksistaan.
(www.lucymartin.net)
Valolla viihtyisyyttä
kodin joka tiloihin
Uusi näkökulma valon maailmaan
Saat kuukaudenkirjastasi lukemattoman määrän vinkkejä
kaikkiin kodin valaistuspulmiin. Teoksen sadoista kuvista löydät
ideoita ja ratkaisuja niin tehokkaan ja toimivan kuin tyylikkään
ja tunnelmallisen valaistuksen luomiseksi. Ammattilaisen ohjeet
avaavat sinulle aivan uuden näkökulman valon maailmaan.
Eri huoneet, eri tarpeet
Kaikissa huoneissa tarvitaan käyttövalaistusta, mutta työhuoneessa
tehokas valo on tärkeämpää kuin makuuhuoneessa.
Kuukaudenkirjasi opastaa sinua luomaan tilaan kuin tilaan
kauniin, toimivan ja muunneltavan valaistuksen, pihaa ja terassia
unohtamatta.
Kerrosten luominen
Yksi valaisin keskellä huoneen kattoa saa tilan näyttämään tylsältä.
Kun asettelet ja asennat valonlähteitä eri paikkoihin, kuten
pöydille ja hyllyille, saat luotua valaistukseen eri kerroksia. Tilasta
tulee hetkessä mielenkiintoisempi ja toimivampi.
Persoonallisuutta sisustusvalaisimilla
Sisustusvalaisimet kertovat sinusta enemmän kuin mikään muu
valaistuksen osa. Niitä voidaan jopa verrata siihen miten pukeudut.
Niiden avulla voit luoda itsesi näköisen tilan aivan kuten
väreillä ja kalusteilla. Valoa kotiin -kirja auttaa suurella lattia-,
pöytä-, katto- ja seinävalaisinten valikoimalla sinua valitsemaan
kotiisi juuri omaa tyyliäsi edustavat sisustusvalaisimet.
Takaisin »
Valoa kotiin
Lucy Martin
Valaise koti kauniiksi
Valaistus on yhtä tärkeä osa kaunista kotia
kuin sisustuskin. Valaistusta uudistamalla
voit vaikuttaa koko asuntosi henkeen. Käytä
hyväksesi palkitun valaistusasiantuntijan
opit ja huomaat, että pienilläkin yksityiskohdilla
saat aikaan silmiä hivelevää jälkeä.
Lue lisää »